Nuohouksesta ja nuohoojista on muodostunut aikojen saatossa monenlaisia mielikuvia. Kirjallisuudessa ja elokuvissa on esiintynyt mm. viktoriaanisen ajan englantilaisia lapsityöläisiä sekä hilpeästi laulava nokikolari Bert Maija Poppasessa. Meistä monen ensimmäinen mielikuva nuohoojasta on varmasti katolla piippua harjaava mustiin pukeutunut henkilö. Kiinteistön nuohoamiseen sisältyy toki paljon muita toimenpiteitä, jotka on hyvä tietää. Mitä ihmettä nuohooja siis tekee?
Kiinteistön nuohous alkaa tilauksen vastaanottamisesta. Tilausvaihe voi tapahtua vaikka talon katolla, koska nykyaikaisen nuohoojan varustukseen kuuluu toimiva ajanvarausjärjestelmä. Älypuhelimet ovat mahdollistaneet tilauksen vastaanottamisen ja kirjaamisen yhdellä kertaa puhelun aikana tai kätevästi nettiajanvarauksilla. Tilausta vastaanottaessa arvioidaan työn kesto, hinta sekä muut työhön vaikuttavat seikat esim. kotieläimet.
Seuraavana saavutaan paikalle, yleiskatsaus talon ulkoa kertoo jo kohteesta paljon kokeneelle nuohoojalle. Millainen kulku on katolle, mikä on piipun malli, korkeus ja sijainti? Ovikello soi, asiakas avaa oven. Nuohooja riisuu kenkänsä, astuu sisään ja käy katsomassa nuohottavia tulisijoja. Tässä vaiheessa huomioidaan tulisijojen malli sekä tarvittavat suojaustoimenpiteet, savupellit avataan ja niiden rako tiivistetään. Ilmanvaihtolaitteet sammutetaan sekä tulisijojen veto ja tarvittava korvausilman saanti varmistetaan. Nyt nuohooja on valmis nousemaan katolle.
Ennen katolle menoa otetaan mukaan oikeanlaiset välineet. Hormien materiaalista riippuen käytetään joko teräs tai muoviharjaa. Yleisimmin puhdistus tapahtuu laskunarulla, mutta tulisijojen liitoksista ja hormien mutkaisuudesta johtuen hormit puhdistetaan joskus vaijerilla. Katolla kuljetaan kulkuteitä pitkin ja tarvittaessa käytetään putoamissuojia. Piipun luokse päästyään nuohooja tarkastaa hormien kunnon, puhdistaa hormit ja palaa turvallisesti maan pinnalle.
Nuohooja palaa takaisin sisälle, harjaa/tarkastaa tulisijan kanavat, poistaa noen nivelkauhalla ja imurilla, tyhjentää horminpohjan laskunoesta, tyhjentää tulisijan tuhkat ja tarkastaa tulipesän ja yläpalotilan kunnon. Asiakkaalle annetaan palaute tulisijan kunnosta ja toiminnasta sekä konsultoidaan tarvittavista toimenpiteistä. Kaikista vioista ja puutteista annetaan myös kirjallinen raportti nuohoustodistukseen.
Ihan vielä ei lähdetä jatkamaan matkaa seuraavaan kohteeseen. Nuohousjäte pitää hävittää asianmukaisesti. Tavanomaisesti jäähtynyt noki ja tuhka pakataan jätesäkkiin ja viedään kiinteistön jäteastiaan. Lämmin tuhka laitetaan paloturvalliseen tuhka-astiaan, joka sijoitetaan riittävän etäälle rakennuksesta. Asiakkaalle tehdään työstä lasku, jonka saa halutessaan sähköpostiin tai toimitetaan kirjeellä, lasku on myös todistus tehdystä työstä. Korttimaksulla asiakkaalle annetaan kuitin lisäksi nuohoustodistus, joko paperisena tai sähköpostiin. Korttimaksut tulevat Hormiässällä käyttöön syyskuun alussa.
Valmista tuli! Nokimobiili starttaa ja suuntaa kohti uusia seikkailuja. Yllä kerrotuissa toimenpiteissä menee yhden tulisijan kiinteistössä yleensä noin 45 minuuttia.